Historia

Pitkä ja värikäs historia

Tilan historiaa

Tilojen Varparanta 1 ja Varparanta 2 maat ovat peräisin Erkki Kvintuksen 1600-luvulla perustamasta kartanosta. Tila siirtyi 1600-luvun kuluessa ja 1700-luvun alussa Kvintuksen jälkeen uusille omistajille. Ensin Gyllenbrandteille, sitten Rutenstiernan ja Lydinghielmin suvuille, kaikki aatelisia. Vuonna 1708 everstiluutnantti Hans Lydinghielm myi tämän Varparannan säteritilan luutnantti Abraham Falckille, joka sai kaupasta lainhuudatuksen ja oli siten tilan laillinen omistaja. Falck myi 1/3 tilasta kauppias Johan Åbergille, joka haki lainhuutoa 1728 (tästä tilanosasta irrotettiin myöhemmin vaivaistalon maat Varparanta 1 ja 2). Asiasta syntyi kuitenkin riitaa, kun Rutenstiernan leski, Anna Catharina Falck katsoi tilan kuuluvan isän perintönä alaikäiselle pojalleen. Abraham Falck oli tiettävästi ottanut tilan haltuunsa muitten perillisten tietämättä. Tosiasiassa Lydinghielm oli siirrättänyt säterin omiin nimiinsä Rutenstiernien varattomuuden vuoksi ilman korvausta. He eivät enää olleet kykeneviä ylläpitämään ratsupalvelusta, jolloin tilan menettäminen oli mahdollista. Lydinghielmin kuoleman jälkeen Abraham Falck sai tämän riidan Lydinghielmin "perintönä". Yhtä kaikki Åberg sai kuitenkin tilanosan haltuunsa 1729. Hän puolestaan myi sen Olli Pesoselle vuonna 1735. Isossajaossa 1800-luvun puolimaissa tilasta muodostettiin 6 itsenäistä tilaa. Varparanta 1 joutui myöhemmin Juho Liukon omistukseen ja Varparanta 2 Niilo Pesoselle. Jälkimmäisen perikunnalta ja Juho Liukolta Säämingin kunta osti tilat tulevan vaivaistalon maiksi.

Kaksi kertaa olivat Sääminkiläiset 1800-luvun loppupuolella tehneet aloitteen köyhäintalon perustamisesta pitäjään. Seuraavan kerran asia tuli esille maaherran toimesta 1901 ja maaliskuussa 1902 kuntakokous hyväksyi yksimielisesti vaivaistalon rakentamisen Sääminkiin. Jo seuraavan syksynä kunta osti vaivaistaloa varten tilat Varparanta 1 ja 2, sekä Jaakonahon. Toiminta-ajatuksena oli, että riittävän suurella maatilalla hoidokit voisivat työtä tekemällä kustantaa olonsa laitoksessa ja että talo olisi suhteellisen omavarainen.

Johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran 17.12.1902 ja ryhtyi heti tomerasti toimiin. Tiloilla olleet kaksi tuparakennusta sisustettiin vaivaistalon käyttöön ja toiminta alkoi niissä helmikuussa 1903. Samana vuonna alettiin rakentamaan uutta taloa sekä koppirakennusta mielisairaille, ne valmistuivat 1904. Vanhat tuparakennuksetkin jäivät edelleen käyttöön, toisessa niistä oli sairasosasto. Uusi navetta valmistui vuonna 1906. Vuonna 1910 oli vaivaistalossa 91 hoidokkia, joista miehiä 30, naisia 52 ja lapsia 9.

Vaivaistaloja on usein kuvattu paikoiksi, joissa vanhukset, lapset, köyhät, vaivaiset, mielisairaat, pahantekijät, jopa murhamiehet asuivat suurissa saleissa – miehet ja naiset, tosin erillään – vailla yksityisyyttä. Tai että vaivaistaloon joutumista yritettiin välttää kaikin keinoin. Ehkä näissä kuvauksissa on perääkin, mutta varmasti suurelle osalle hoidokeista vaivaistalo oli turvapaikka, jossa he mielellään tekivät työtä elantonsa eteen. Ei ollut helppoa kerjäläisen, ruotivaivaisen tai huutolaisen elämäkään.

AnnaCatharinan_historiaa_vanhat_tuparakennukset

1910-luku

Alkuaikoina vaivaistalossa oli palkattua henkilökuntaa vain johtaja ja emännöitsijä/johtajatar sekä pari renkiä, kesällä lisäksi viljankorjuussa ulkopuolistakin väkeä. Kaiken muun työn tekivät hoidokit: kotitaloustyöt, karjanhoidon ja suurelta osin maanviljelystyötkin. 1910-luvulla ainoa suurempi rakennustyö vaivaistalon puolella oli mielisairasosaston laajentaminen 1914. Tuon vuoden aikana laitoksessa hoitoa sai kaikkiaan 112 henkilöä. Lasten suuri määrä vaivaistalossa aiheutti erillisen lastenkodin perustamistarpeen. Henkilökuntaa lisättiin mielisairaanhoitajalla ja karjakolla.

AnnaCatharinan_historiaa_mielisairasosasto_56

1920-luku

Vuonna 1922 voimaan tullut uusi köyhäinhoitolaki muutti leimaavaksi koetun vaivaistalonimityksen kunnalliskodiksi. Uusi ohjesääntökin saatiin, mutta pääpiirteissään elämä kunnalliskodissa pysyi entisellään. Sen sijaan rakentaminen oli vilkasta 1920-luvulla. Harjulan tilan päärakennus kunnostettiin lastenkodiksi 1923, jonka vihkiäisjuhlaa vietettiin 13.1.1924. Lastenkoti oli 32-paikkainen itsenäinen laitos, mutta sillä oli yhteinen isännöitsijä ja johtokunta kunnalliskodin kanssa. Kuivausriihi valmistui 1924. Runsaan rakennus- ja korjaustoiminnan vaatiman puutavaran saamiseksi valmistui kunnalliskodille 1925 kotitarvesaha, joka maantien laitaan siirrettynä on edelleen nähtävissä. Päärakennuksen suuret salit jaettiin 1926 pienemmiksi huoneiksi, jotta hoidokit olisi voitu paremmin luokitella. Myös uusi talli saatiin samana vuonna. Vuosina 1928-1929 valmistui 30 paikkainen sairasosasto.

Päärakennus 1094

1930- ja 1940-luku

1931 laitoksen pitkäaikaisiksi johtajiksi tulivat Lyyli ja Emil Ruuskanen. Kunnalliskoti kehittyi entistä viihtyisämmäksi ja maatila tuottavammaksi. Vuosikymmenen alun laman aikana tehtiin Varparannan kartanossa kunnan hätäapukassan turvin varatöinä mm. peltojen raivausta, kiveämistä ja salaojitusta, suo-ojien perkausta ja metsänhoitotöitä. Uusia rakennuksia olivat vain 1931 valmistunut vilja-aitta ja 1934 valmistunut riihi

Päärakennus sai tiilikatteen 1935. Sairasosaston tiloissa toiminut kunnan kulkutautisairaala siirtyi 1936 Kellarpeltoon, mikä helpotti tilanahtautta. Vuosikymmenen puolivälissä tuli johtajasta pelkästään maatilanhoitaja ja kunnalliskodin asiat jäivät johtajattaren vastuulle.

Sota-aika toi niukkuuden myös kunnalliskotiin ja vaikeutti vaatehuoltoa. Oman tilan tuotanto takasi kuitenkin sen, etteivät hoidokit joutuneet kärsimään aliravitsemuksesta. Maaseudulla laitos oli suojassa pommituksilta, vaikkakin vihollislaivueitten ylilennot olivat yleisiä. Vuoden 1940 keväällä olivat Sortavalan kunnalliskoti ja lastenkoti evakossa Varparannalla lähes kuukauden ajan.

Lastenkoti tuhoutui täysin tulipalossa 27.4.1943 ja se toimi vuoteen 1947 asti kunnalliskodin sairasosaston tiloissa. Vuonna 1943 valmistui kunnalliskodin maatilalle uusi navetta. Sodan jälkeen muodostetut asutustilat pudottivat kunnalliskodin maatilan pinta-alan 878 hehtaariin ja viljelyalan 73:stä 40:ään hehtaariin, mikä vaikeutti ruokahuoltoa. Vuosikymmenen lopulla kunnalliskotiin saatiin sähköt.

AnnaCatharina_historiaa_vuosi1952

1950-luku

1950- luku toi mukanaan voimakkaan kehityksen. Yleinen elintason nousu ja asenteitten muuttuminen vaikuttivat myös hoito-alalla. Jo 1930-luvulla ahtaaksi käyneen sairasosaston tilalle valmistui elokuussa 1955 uusi, betonirakenteinen, 50-paikkainen sairasosasto.

Päärakennuksen peruskorjaus valmistui seuraavan vuoden alussa. Vanha sairasosasto muutettiin henkilökunnan asuntolaksi. Samassa yhteydessä kalustoa modernisoitiin. Uusittu kunnalliskoti vihittiin käyttöön 2.9.1956. Nyt olivat ulkoiset olosuhteet – mielisairasosastoa lukuunottamatta – jokseenkin kunnossa. Voitiin kiinnittää huomiota myös hoidokkien viihtymiseen ja kuntouttamiseen eikä vain tyytyä passiivisesti säilyttämään heitä laitoksessa.

Hoidokit tekivät edelleen työtä, mutta yhä harvemmat siihen pystyivät. 1950-luvun loppupuolella ilmestyivät kunnalliskotiin ensimmäiset itse maksavat hoidokit. Ihmisillä alkoi olla eläkkeitä ym. tuloja, joilla he voivat itse kustantaa hoitonsa laitoksessa. Myös henkilökunnan määrä alkoi lisääntyä, vaikkakin koulutetuista sairaanhoitajista ja apuhoitajista oli jatkuvasti pulaa. Kunnankirjaston lainauspiste saatiin laitokseen 1950.

AnnaCatharinan_historiaa_uusi_sairasoasto

1960-luku

1960-luvulla jatkui kehitys säilyttävästä laitoksesta, jossa hoidokit työllään kustansivat oleskelunsa, hoitoa, kuntoutusta ja virikkeitä antavaksi laitokseksi. Henkilökunnan määrä kasvoi edelleen. 1962 tulivat johtajaksi ja tilanhoitajaksi Irja ja Aukusti Hannula. Hoidokeille järjestettiin askartelua, viihdytystoimintaa, retkeilyjä. 1965 saatiin oma laitoskirjasto. Lehtiä tilattiin runsaasti. Televisio oli käytettävissä vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Mielisairasosasto oli auttamattomasti vanhentunut ja se tyhjennettiin vuoden 1963 lopulla. Hoitopaikkaluku oli tämän jälkeen 50 sairasosastolla ja 28 yleisellä osastolla. Vuoden aikana hoidettujen määrä vaihteli 144:sta 163:aan, itse maksavia oli 1966 n. 30 %. Työhön osallistui vuosikymmenen puolivälissä noin 20 hoidokkia, ja määrä pieneni edelleen. Rakennustöitä 1960-luvulla olivat vuodenvaihteessa 1962/3 valmistunut sauna, 1963 sikalaosa navetan yhteyteen ja 1968 henkilökunnan asuinrakennus.

AnnaCatharinan_historiaa_saamingin_kunnalliskoti_54-56

1970- ja 1980-luku

1970-luvun alussa tapahtui kunnalliskodin maatilan toiminnan lopettaminen. Hoidokeista ei enää ollut työntekijöiksi. Vuoden 1970 aikana luovuttiin karjasta. 1971 oli 60 ha:n peltoalasta jo 47 vuokrattuna ja loputkin pellot vuokrattiin tai myytiin 1972.

Vuoden 1973 alussa laitos siirtyi kuntaliitoksen myötä Savonlinnan kaupungille. Toiminta jatkui jokseenkin entisellään. Sairasosasto siirtyi 1.12.1985 terveyskeskuksen alaisuuteen vuodeosasto 6:ksi

AnnaCatharinan_historiaa_navetta

1990-luku ja 2000-luku

Vanhainkodin toiminta loppui Varparannalla kun asukkaat siirrettiin v. 1993 uuteen Karpalokotiin, Mertajärven rannalle. Vanhat tilat jäivät tyhjilleen ja kaupunki suunnitteli jopa rakennusten purkamista.

Vuonna 1998 Savonlinnan kaupunki ja Itä-Savon Nuorisotoiminnan Tuki ry. solmivat alueesta rakennuksineen vuokrasopimuksen, jossa yhdistys otti vastatakseen ylläpidon ja tilojen kunnostuksen. Viiden vuoden talon tyhjillään oleminen  vailla hoitoa ja huoltoa oli masentavaa katseltavaa. Saneeraustyöt oli aloitettava siitä, että sekä lämmitys- että käyttövedet pysyisivät putkissaan. Vanha vanhainkoti sai nimekseen WillaNuttu. Tämä toimi aluksi leiripaikkana, mutta varsin pian kävi ilmi, ettei taloa voida ylläpitää pelkästään leiritoiminnalla. Niinpä toimintaa aloitettiin suuntaamaan juhla- ja matkailupalveluihin. Yhdistys lopetti toimintansa WillaNutussa marraskuussa 2017.

 

 

AnnaCatharinan_historiaa_päärakennus

Kartanohostel AnnaCatharina

Talon johdossa on kautta aikojen ollut pariskuntia – Kalle ja Maria, Lyyli ja Emil, Irja ja Aukusti, Pirjo ja Jukka ja nyt vuodesta 2018 eteenpäin Teidät toivottaa tervetulleeksi Marianna ja Markku!

Paikalla on monitahoinen ja mielenkiintoinen historia ja olemme iloisia, että saamme olla osa sitä.
Itse taloon ja maa-alueisiin liittyy monia tarinoita ja henkilöitä. On tutkittua tietoa ja kuultuja tarinoita, joita tulemme edelleen keräämään ja kertomaan.

AnnaCatharinan nimi nousi esille 1700 – luvulta Falckin sukuhistoriasta. Erään tarinan mukaan Anna Catharina olisi ollut Falckin suvun kantaisän Abraham Falckin sisar. Varparannan maat olivat Anna Catharinan puolison Kapteeni Johan Rutenstiernan perheen omistuksessa. Perheen miesten kuoltua sotaretkillään kapteeni Abraham Falck tuli valvomaan sisarensa asioita ja otti v. 1708 Varparannan säterin omiin nimiinsä. Kapteeni Abraham Falckilla on merkittävä rooli tilan historiassa.

Ja mikä sattuma – Mariannan suku polveutuu Abraham Falckista! Voisi jopa ajatella, että ”AnnaCatharina” on palannut juurilleen.

Pienenä kunnianosoituksena aikakauden naisille, mystisille henkilöille  ja kauniille nimelle – valitsimme nimen Kartanohostel AnnaCatharina.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan talon väkeen ja mielenkiintoiseen historiaamme!

Marianna ja Markku

ota-yhteytta-kartanohostel-annacatharina