Historia
Kartanohostel AnnaCatharina
Kartanohostel AnnaCatharinalla on monitahoinen ja mielenkiintoinen historia ja olemme iloisia, että saamme olla osa sitä.
Itse taloon ja maa-alueisiin liittyy monia tarinoita ja henkilöitä. On tutkittua tietoa ja kuultuja tarinoita, joita olemme keränneet ja tulemme edelleen keräämään ja kertomaan.
Pienenä kunnianosoituksena tilan historialle, aikakauden naisille, mystisille henkilöille ja kauniille nimelle – valitsimme paikan nimeksi AnnaCatharinan.
Ja mikä sattuma – Mariannan suku polveutuu tilan omistajasta Abraham Falckista, joka piti hallussaan maa-alueita vuosina 1712-1729. Voisi jopa ajatella, että ”AnnaCatharina” on palannut juurilleen. Erään tarinan mukaan AnnaCatharina olisi ollut Abrahamin sisko, mutta täyttä varmuutta tästä ei kuitenkaan ole historiankirjoista löytynyt...
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan talonväkeen ja mielenkiintoiseen historiaamme!
Marianna ja Markku
Pitkä ja värikäs historia
Tilan historiaa
Tilojen Varparanta 1 ja Varparanta 2 maat ovat peräisin 1600-luvulla Erkki Kvintuksen hallinnassa olleesta kruununtilasta. Tilan naapurissa sijaitsi Varparannan säteri, Kupola, jonka omistajina olivat 1600-luvulla ja 1700-luvun alussa aatelissuvut Gyllenbrandt, Rutenstierna ja Lydinghielm. Vuonna 1708 everstiluutnantti Hans Lydinghielm myi Kupolan ja sen yhteyteen liitetyn Harjulan luutnantti Abraham Falckille, joka sai kaupasta lainhuudatuksen ja oli siten tilan laillinen omistaja. Vuoden 1712 tienoilla Abraham Falck sai vielä hallintaansa Erkki Kvintuksen aution kruununtilan, jonka hän myöhemmin siirsi kauppias Johan Åbergille. Åberg sai siirtoon tarvitsevat viranomaisvahvistukset 1720-luvun lopulla (tästä tilanosasta irroitettiin siis myöhemmin vaivaistalon maat Varparanta 1 ja 2).
Vuoden 1728 käräjillä syntyi riitaa koko säterin omistuksesta. Åberg ilmoitti Falckin myyneen säterin hänelle, aiheuttaen lausunnollaan kovaäänisen riidan Rutenstiernan lesken Anna Catharina Falckin kanssa. Tämä kun katsoi tilan kuuluvan hänen kuolleen miehensä lapsille heidän perintönään. Oikeussalissa Anna Catharina väitti Abraham Falckin ottaneen tilan salassa haltuunsa muiden perillisten tietämättä (Rutenstiernan perheen). Tosiasiassa Rutenstiernojen tilanhoitaja everstiluutnantti Lydinghielm oli v. 1704 siirrättänyt säterin omiin nimiinsä kokonaan ilman korvausta Rutenstiernan perheen varattomuuden vuoksi. He eivät olleet kyenneet ylläpitämään kruunun vaatimaa veroluontoista ratsupalvelusta, jolloin tilan menettäminen oli mahdollistunut. Vuonna 1708 Lydinghielm myi tavallisella kaupalla tilan Falckille, joka sai samalla tämän riidan ikään kuin Lydinghielmin "perintönä" itselleen.
Säteriä Åberg ei siis saanut, mutta hän sai Falckilta Kvintuksen kruununtilan v. 1729, jonka hän puolestaan siirsi Olli Pesoselle vuonna 1735. Isossajaossa 1800-luvun puolimaissa tilasta muodostettiin 6 itsenäistä tilaa. Varparanta 1 joutui myöhemmin Juho Liukon omistukseen ja Varparanta 2 Niilo Pesoselle. Jälkimmäisen perikunnalta ja Juho Liukolta Säämingin kunta osti tilat tulevan vaivaistalon maiksi. Niihin liitettiin myös Harjula v. 1912, jolloin syntyi hyvin vahva historiallinen yhteys Mariannan esi-isään Abraham Falckiin. Olihan tämä pitänyt hallussaan kaikkia näitä maa-alueita vuosina 1712-1729.
Kaksi kertaa olivat Sääminkiläiset 1800-luvun loppupuolella tehneet aloitteen köyhäintalon perustamisesta pitäjään. Seuraavan kerran asia tuli esille maaherran toimesta 1901 ja maaliskuussa 1902 kuntakokous hyväksyi yksimielisesti vaivaistalon rakentamisen Sääminkiin. Jo seuraavan syksynä kunta osti vaivaistaloa varten tilat Varparanta 1 ja 2, sekä Jaakonahon. Toiminta-ajatuksena oli, että riittävän suurella maatilalla hoidokit voisivat työtä tekemällä kustantaa olonsa laitoksessa ja että talo olisi suhteellisen omavarainen.
Johtokunta kokoontui ensimmäisen kerran 17.12.1902 ja ryhtyi heti tomerasti toimiin. Tiloilla olleet kaksi tuparakennusta sisustettiin vaivaistalon käyttöön ja toiminta alkoi niissä helmikuussa 1903. Samana vuonna alettiin rakentamaan uutta taloa sekä koppirakennusta mielisairaille, ne valmistuivat 1904. Vanhat tuparakennuksetkin jäivät edelleen käyttöön, toisessa niistä oli sairasosasto. Uusi navetta valmistui vuonna 1906. Vuonna 1910 oli vaivaistalossa 91 hoidokkia, joista miehiä 30, naisia 52 ja lapsia 9.
Vaivaistaloja on usein kuvattu paikoiksi, joissa vanhukset, lapset, köyhät, vaivaiset, mielisairaat, pahantekijät, jopa murhamiehet asuivat suurissa saleissa – miehet ja naiset, tosin erillään – vailla yksityisyyttä. Tai että vaivaistaloon joutumista yritettiin välttää kaikin keinoin. Ehkä näissä kuvauksissa on perääkin, mutta varmasti suurelle osalle hoidokeista vaivaistalo oli turvapaikka, jossa he mielellään tekivät työtä elantonsa eteen. Ei ollut helppoa kerjäläisen, ruotivaivaisen tai huutolaisen elämäkään.
Vaivaistalon alkuvaiheita
Alkuaikoina vaivaistalossa oli palkattua henkilökuntaa vain johtaja ja emännöitsijä/johtajatar sekä pari renkiä, kesällä lisäksi viljankorjuussa ulkopuolistakin väkeä. Kaiken muun työn tekivät hoidokit: kotitaloustyöt, karjanhoidon ja suurelta osin maanviljelystyötkin. 1910-luvulla ainoa suurempi rakennustyö vaivaistalon puolella oli mielisairasosaston laajentaminen 1914. Tuon vuoden aikana laitoksessa hoitoa sai kaikkiaan 112 henkilöä. Lasten suuri määrä vaivaistalossa aiheutti erillisen lastenkodin perustamistarpeen. Henkilökuntaa lisättiin mielisairaanhoitajalla ja karjakolla.
1920-luku
Vuonna 1922 voimaan tullut uusi köyhäinhoitolaki muutti leimaavaksi koetun vaivaistalonimityksen kunnalliskodiksi. Uusi ohjesääntökin saatiin, mutta pääpiirteissään elämä kunnalliskodissa pysyi entisellään. Sen sijaan rakentaminen oli vilkasta 1920-luvulla. Harjulan tilan päärakennus kunnostettiin lastenkodiksi 1923, jonka vihkiäisjuhlaa vietettiin 13.1.1924. Lastenkoti oli 32-paikkainen itsenäinen laitos, mutta sillä oli yhteinen isännöitsijä ja johtokunta kunnalliskodin kanssa. Kuivausriihi valmistui 1924. Runsaan rakennus- ja korjaustoiminnan vaatiman puutavaran saamiseksi valmistui kunnalliskodille 1925 kotitarvesaha, joka maantien laitaan siirrettynä on edelleen nähtävissä. Päärakennuksen suuret salit jaettiin 1926 pienemmiksi huoneiksi, jotta hoidokit olisi voitu paremmin luokitella. Myös uusi talli saatiin samana vuonna. Vuosina 1928-1929 valmistui 30 paikkainen sairasosasto.
1930- ja 1940-luku
1931 laitoksen pitkäaikaisiksi johtajiksi tulivat Lyyli ja Emil Ruuskanen. Kunnalliskoti kehittyi entistä viihtyisämmäksi ja maatila tuottavammaksi. Vuosikymmenen alun laman aikana tehtiin Varparannan kartanossa kunnan hätäapukassan turvin varatöinä mm. peltojen raivausta, kiveämistä ja salaojitusta, suo-ojien perkausta ja metsänhoitotöitä. Uusia rakennuksia olivat vain 1931 valmistunut vilja-aitta ja 1934 valmistunut riihi
Päärakennus sai tiilikatteen 1935. Sairasosaston tiloissa toiminut kunnan kulkutautisairaala siirtyi 1936 Kellarpeltoon, mikä helpotti tilanahtautta. Vuosikymmenen puolivälissä tuli johtajasta pelkästään maatilanhoitaja ja kunnalliskodin asiat jäivät johtajattaren vastuulle.
Sota-aika toi niukkuuden myös kunnalliskotiin ja vaikeutti vaatehuoltoa. Oman tilan tuotanto takasi kuitenkin sen, etteivät hoidokit joutuneet kärsimään aliravitsemuksesta. Maaseudulla laitos oli suojassa pommituksilta, vaikkakin vihollislaivueitten ylilennot olivat yleisiä. Vuoden 1940 keväällä olivat Sortavalan kunnalliskoti ja lastenkoti evakossa Varparannalla lähes kuukauden ajan.
Lastenkoti tuhoutui täysin tulipalossa 27.4.1943 ja se toimi vuoteen 1947 asti kunnalliskodin sairasosaston tiloissa. Vuonna 1943 valmistui kunnalliskodin maatilalle uusi navetta. Sodan jälkeen muodostetut asutustilat pudottivat kunnalliskodin maatilan pinta-alan 878 hehtaariin ja viljelyalan 73:stä 40:ään hehtaariin, mikä vaikeutti ruokahuoltoa. Vuosikymmenen lopulla kunnalliskotiin saatiin sähköt.
1950-luku
1950- luku toi mukanaan voimakkaan kehityksen. Yleinen elintason nousu ja asenteitten muuttuminen vaikuttivat myös hoito-alalla. Jo 1930-luvulla ahtaaksi käyneen sairasosaston tilalle valmistui elokuussa 1955 uusi, betonirakenteinen, 50-paikkainen sairasosasto.
Päärakennuksen peruskorjaus valmistui seuraavan vuoden alussa. Vanha sairasosasto muutettiin henkilökunnan asuntolaksi. Samassa yhteydessä kalustoa modernisoitiin. Uusittu kunnalliskoti vihittiin käyttöön 2.9.1956. Nyt olivat ulkoiset olosuhteet – mielisairasosastoa lukuunottamatta – jokseenkin kunnossa. Voitiin kiinnittää huomiota myös hoidokkien viihtymiseen ja kuntouttamiseen eikä vain tyytyä passiivisesti säilyttämään heitä laitoksessa.
Hoidokit tekivät edelleen työtä, mutta yhä harvemmat siihen pystyivät. 1950-luvun loppupuolella ilmestyivät kunnalliskotiin ensimmäiset itse maksavat hoidokit. Ihmisillä alkoi olla eläkkeitä ym. tuloja, joilla he voivat itse kustantaa hoitonsa laitoksessa. Myös henkilökunnan määrä alkoi lisääntyä, vaikkakin koulutetuista sairaanhoitajista ja apuhoitajista oli jatkuvasti pulaa. Kunnankirjaston lainauspiste saatiin laitokseen 1950.
1960-luku
1960-luvulla jatkui kehitys säilyttävästä laitoksesta, jossa hoidokit työllään kustansivat oleskelunsa, hoitoa, kuntoutusta ja virikkeitä antavaksi laitokseksi. Henkilökunnan määrä kasvoi edelleen. Hoidokeille järjestettiin askartelua, viihdytystoimintaa ja retkeilyjä. 1965 saatiin oma laitoskirjasto. Lehtiä tilattiin runsaasti. Televisio oli käytettävissä vuosikymmenen puolivälistä lähtien. Mielisairasosasto oli auttamattomasti vanhentunut ja se tyhjennettiin vuoden 1963 lopulla. Hoitopaikkaluku oli tämän jälkeen 50 sairasosastolla ja 28 yleisellä osastolla. Vuoden aikana hoidettujen määrä vaihteli 144:sta 163:aan. Työhön osallistui vuosikymmenen puolivälissä noin 20 hoidokkia, ja määrä pieneni edelleen. Rakennustöitä 1960-luvulla olivat vuodenvaihteessa 1962/3 valmistunut sauna, 1963 sikalaosa navetan yhteyteen ja 1968 henkilökunnan asuinrakennus.
1970- ja 1980-luku
1970-luvun alussa tapahtui kunnalliskodin maatilan toiminnan lopettaminen. Hoidokeista ei enää ollut työntekijöiksi ja vuoden 1970 aikana luovuttiin karjasta. 1971 oli 60 ha:n peltoalasta jo 47 vuokrattuna ja loputkin pellot vuokrattiin tai myytiin 1972.
Vuoden 1973 alussa laitos siirtyi kuntaliitoksen myötä Savonlinnan kaupungille. Toiminta jatkui jokseenkin entisellään.
1990-luku ja 2000-luku
Vanhainkodin toiminta loppui Varparannalla kun asukkaat siirrettiin v. 1993 uuteen Karpalokotiin, Mertajärven rannalle. Vanhat tilat jäivät tyhjilleen ja kaupunki suunnitteli jopa rakennusten purkamista.
Vuonna 1998 Savonlinnan kaupunki ja Itä-Savon Nuorisotoiminnan Tuki ry. solmivat alueesta rakennuksineen vuokrasopimuksen, jossa yhdistys otti vastatakseen ylläpidon ja tilojen kunnostuksen. Vanha vanhainkoti sai nimekseen WillaNuttu. Tämä toimi aluksi leiripaikkana. Yhdistys lopetti toimintansa WillaNutussa marraskuussa 2017.
Keväällä 2018 Marianna ja Markku aloittivat toiminnan ja paikka sai nimekseen Kartanohostel AnnaCatharina - tilan historiaa kunnioittaen.
Lähteenä käytetty mm. J. Reinikaisen keräämiä tietoja Varparannan kunnalliskodin historiasta (useista eri lähteistä) sekä Falckien sukututkimuksia (useista eri lähteistä)
